Lehden alasivut

Riikan reissu oli seniorien syysherkkua

 PariSohvalla

 

Yhteinen pelivierailu jossain naapurimaassa on ollut jo pitkään HyviGolfin seniorien yksi kauden odotetuimpia nautintoja. Pelaamassa tietysti käydään, mutta kenties tärkein ja arvostetuin retken osa on yhdessäolo – nauttien ja kiireettömästi. Nelipäiväinen retki tehtiin tänä vuonna syyskuun ensimmäisellä viikolla, usein matka on ajoittunut keväälle tai alkukesälle.

Tämänvuotinen reissu suunnattiin Latviaan ja siellä Riikaan. Golfin ohessa tutustuttiin oppaan johdolla tähän monisärmäiseen, historiaa pullistelevaan kaupunkiin. Riikan värikäs ja vaiherikas tarina alkaa arkeologisten löytöjen perusteella jo vuodesta 100, joskin vasta vuonna 1201 se virallistettiin silloisten säädösten mukaiseksi kauppapaikaksi. Vaihtuvien isäntävaltioiden, Puola-Liettua, Saksa, Ruotsi ja Neuvostoliitto, alamaisena vuosisatoja eläneestä kaupungista tuli nykymuotoinen itsenäisen Latvian pääkaupunki 17.9.1991 heti Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen.

kuva 08

Riian lukuisat puistot pitävät sisällään paljon pientä, mutta arvokasta ja historiaa avaavaa taidetta.


Tänään tämä kaupunki on upea, vaikkakin väliluku on neuvostoajoista rajusti pudonnut, 30 prosenttia ollen nyt noin 600.000. Riika on nykyään yksi Unescon  maailman perintökohde ja eritoten sen laajaa jugend-arkkitehtuuria pidetään ainutlaatuisena koko maailmassa. Riikalaiset ovat syystäkin ylpeitä kaupungistaan ja tämä myös näkyy, entisöimistöitä kaupunkikuvan kohentamiseksi paiskitaan lujasti. Riikasta muokataan yhä houkuttelevampaa.

 

Noblessa Hyvinkaa banneri 600x100 171117

 

Matkalaisista 19 pelasi, heistä ladyja oli kuusi. Ensimmäinen kierros käytiin Ozo Golfin kentällä. Kun sää vielä sattui olemaan hieman kostea ja tuulinen, kenellekään ei jäänyt epäselväksi mitä links-kenttä -määritelmä arjessa tarkoittaa. Ozon kenttähän on tunnettu myös runsaista vesistään, joten kaikkineen kierros oli riittävän haasteellinen. Mutta onneksi lämpöasteita riitti ja niinpä kierros sujuikin suppeahkon otannan perusteella hymyssä suin. Hieman mukaillun joukkuekisan voittajiksi löivät kvartetti Tuija Vainio, Matti Takala, Markus Peura ja Pertti Raimiala. Hyvänä kakkosena team Helena Hoppu, Anssi Forsblom, Aarne Reiman ja Hannu Heino.

kolmekuvaa

Shamppanjapullo voitosta hymyilyttäisi ketä tahansa. Vainion Tuija voitti naisten kisan, omasta mielestään yllättäen, kuten voittajat yleensä sanovat. (vas.) Lahtisen Matin keskittymistä avausdraiviin. Raimialan Pertti (vas.), Kalmin Juhani ja Rapin Jorma toteavat mailaotteen hyväksi. Taustalla suurta kiinnostusta herättänyt sauna. Noin 7.500 eurolla sellaisen saísi Suomeen kotipihaan pystytettynä. (Oik. ylh.) Ensimmäinen pelikierros läpivietiin hieman koleassa kelissä. Reimanin Aarne vakuutti tällä pukeutumisella selvittävän. (Oik. alh.)


Matkaa alkukesällä suunniteltaessa tarkoitus oli pelata kierros myös peruskorjatulla Jurmalan kentällä, mutta siellä työt olivat yhä pahasti kesken. Niinpä toisena pelipäivänä bussi suuntasikin kaikille uuteen tuttavuuteen – Golf Club Viesturiin. Tämä 9-väyläinen kenttä kierrettiin kahteen otteeseen eikä moitteita kuulunut. Väylät olivat tiiboxista silmäiltynä helppoja, mutta pelattaessa hieman muuta. Kenttä oli yllättävänkin hyväkuntoinen ja haastava, joten kun tulosta mieli, pelin ja lyönnin piti olla kohdallaan. Detaljina todettakoon, että moni pelaajista kyseli kierroksien jälkeen itseltään ja pelikavereiltaan kuinka onkaan mahdollista tehdä samalla väylällä samana päivänä samat virheet. Tämän kisakierroksen, jossa paremmuus ratkaistiin paremman ysin tuloksella, ykköseksi nousi ja ainakin itselleen suuryllätyksenä, Tuija Vainio. Hän löi tuloskorttiin 22 pistettä yhdeksältä reiältä! Seuraavilta sijoilta löytyivät Pekka Hakala ja Marja-Liisa Jussila.

neljakuvaa

Riika tarjoaa paljon historiasta kiinnostuneelle, kaupunki on pyrkinyt säilyttämään pitkän ja arvokkaan menneisyytensä tuleville polville. (Ylh. vas.) Yksi suuri ihailukohde olivat kaupungin lukuisat, massiiviset istutukset, joita myös hoidetaan hyvin. (Alh. vas.) Oppaan johdattamina matkalaiset saivat todella oivan läpileikkauksen Riian ja Latvian menneisyydestä kuin myös tulevaisuuden tavoitteista. (Oik. ylh.) Tallennettavaa Riiassa riittää. Eksymisvaaraa keskustassa ei ollut, kun Seppo Hoppu (sinitakkinen) opasti Riiassa vietettyjen työvuosiensa antamalla paikallistuntemuksella. (Oik. alh.)

Matkan yhdeksi kruunuksi nousi monen matkalaisen suusta kuultu kertakuulemisellakin ymmärrettävä kommentti – tällä matkalla oli tosi hyvä hinta-laatu-suhde.    
Ja näinhän se taitaa ollakin. Lasketaanpas, matka omalla linja-autolla ja huippukuljettajalla, jokaiselle matkalaiselle istumatilaa kahden istuimen verran. Laivamatka mennen tullen, menomatkalla noutopöytä-aamiainen, kolme yötä Hotel Tallink Riiassa, kaksi noutopöytä-illallista hotellissa, kolme puffet-aamiaista, kaksi golfkierrosta, opastettu kiertoajelu Riikassa ja kaiken päälle erinomainen matkaseura. Kaikki tämä vain karvan yli neljäsataa. Kotimatkalla matkalaiset hyrisivätkin tyytyväisyyttään.

kuva 09

Matkan päätteeksi yhteiskuva Tallinnassa. Varaukseton kiitos jaettiin kuljettajana toimineelle Ventoniemen Arille (oviaukossa).


Matkan vetokaksikkona toimineet Leena ja Pertti kertoivat seuraavaa seniorimatkaa jo kehiteltävän, kohdevaihtoehtoja on tällä hetkellä muutama. Ajankohtana lienee tuleva kevät-alkukesä. Joten, jos ja kun senioreillamme on mielessään hyviä ajatuksia matkan kohteeksi ja ajankohdaksi, niistä voi kertoilla vetäjille.

Leena Peura

 

< Takaisin sisällysluettelosivulle

Senioreilla takuuvilkas kesä

PariSohvalla

 

Aloitimme kauden toukokuussa käynnistyneellä VetVet-kisalla sekä kevätkisalla. Runsaasti oli osallistujia molemmissa. Näiden entuudestaan tuttujen kilpailujen lisäksi järjestettiin ensimmäisen kerran Nuorten seniorien kilpailu, tämäkin toukokuussa.

Seniorit KyG

Seuraotteluita pelattiin kauden aikana monia. Kytäjää vastaan kaksi, ensimmäisen voitimme Kytäjällä ja toinen kotikentällämme meni tasan. Kiertopalkinto talvehtii edelleen klubimme seinällä. Kotkassa harmillinen niukka tappio. Nurmijärven voitimme kotikentällämme.

Seniorisalaiselle suuntasimme Himokselle. Vaikka kenttä oli rehellisesti sanottuna huonossa kunnossa, matkaseura ja itse matkan konsepti toimivat taas kerran, kiitos Leenalle järjestelyistä!

Kauden päättäneen syyskisan yhteydessä palkittiin myös kesän kilpailuiden parhaimmisto (mm. värisuora, mestaruuskisat ja lähipelikilpailu). Tulokset löytyvät kilpailukalenterista verkkosivuilta.

Uudenmaan Alueen Seniorien reikäpeleissä HyG:in senorien joukkue palkittiin pronssilla.

Kesäni kruunasi ensimmäinen holari, jota olen ollut todistamassa. Oman kentän ykkösväylällä Markus Peura löi noin parin metrin päähän lipusta ja saimme ihailla kun pallo vieri kuppiin.

Syksyn Latvian matkasta on verkkosivuilla Markuksen matkakertomus.

 

Maarit Siijärvi
Senioritoimikunta

 

< Takaisin sisällysluettelosivulle

Naisten kesä paketissa

Noblessa Hyvinkaa banneri 600x100 171117

Perinteinen Ritvan päivän -kisa oli tänä vuonna torstaina 26.5. Ritvan päivän aattona, kisassa pelattiin 8 väylää ja pelimuotona oli Narukisa. Laatu Lady Golf (AGK-KyG-HyG) pelattiin tänä vuonna Kytäjällä vesisateessa ja voiton vei tänäkin vuonna Kytäjän joukkue. Ensi vuoden kisa on Aulangolla. Naiset kävivät kesäkuussa tutustumassa Tammer Golfiin ja tervehtimässä entistä palvelupäällikköämme Markusta.

Uutena naisten ystävyysotteluna oli TawG-HyG-MeG. Tänä vuonna pelattiin Tawastilla ja Hyvinkään joukkue sai pokaalin vuodeksi haltuunsa. Hyvä meidän joukkue! Ensi vuonna pelataan Messilässä.

Tänä vuonna naisten ohjelmaan palasi Shoot out, jonka voitti Kristiina Junni.

Naisten viikkokisa

Viikkokisaa pelattiin toukokuun puolesta välistä elokuun loppuun ja viikkopalkintojen sponsorina toimi jälleen Riihimäen Aurinko apteekki/Merja Kahela. Merjalle iso kiitos palkinnoista! Viikkokisan voiton vei Seija Korhonen, toinen oli Katja Hakkarainen ja kolmas Leena Eskola. Lisäksi palkittiin pelaajia kahdessa tasoitusryhmässä birdie-kisassa ja par -kisassa. Birdie-kisan <15 -sarjassa voitti Vuokko Miikki ja 15-25 -sarjan Leena Eskola. Eniten pareja sarjassa >25 kesän aikana teki Maarit Siijärvi. Parhaan ecletic-tuloksen kesän aikana pelasi Anja Huhtamäki ja parhaan scratch-tuloksen Milla Honka.

Joutsen Ladies Open

Kauden päätapahtuma Joutsen Ladies Open pelattiin 12.9. Kisassa oli 57 pelaajaa, joten jatkoa kisalle lupailtiin. Joutsen Finlandin Eero Kotkasaari jakoi palkinnot ja kertoi Joutsen Finlandin kuulumiset.

Syyskisa ja syyskokous

Kausi päätettiin syyskisaan 17.9. ja pelimuotona oli ’Norjalainen’, jossa jokaisella väylällä yksi lyönti piti korvata heitolla.

Kisan jälkeen pidettiin naisten syyskokous, jossa vahvistettiin naistoimikunnan kokoonpano ensi kaudelle. Naistoimikunnasta jäävät pois Kirsi Lahti ja Milla Honka.

Ladykapteenina aloittaa vuonna 2018 Tiina Lundqren ja naistoimikunnassa jatkavat Sari Susi, Katja Hakkarainen ja Maija Venäläinen. Uusina aloittavat Tuija Järvinen ja Hannele Koskenkorva.

Kiitos kaikille kesän tapahtumiin osallistuneille!

Kiitän lisäksi naistoimikuntaa näistä kahdesta kaudesta, joina toimin ladykapteenina. Nyt on aika jatkaa vain pelaavana jäsenenä. Kuusi kesää vierähti naisten tapahtumia järjestäessä. Aika oli kyllä mukavaa.

voittokuva

Kirsi Lahti, ladykapteeni

NAISTOIMIKUNTA 2017

Kirsi Lahti, ladykapteeni
Katja Hakkarainen, viikkokisavastaava
Milla Honka
Sari Susi
Tiina Lundqren
Maija Venäläinen

 

< Takaisin sisällysluettelosivulle

 

Junnukesään isoilla muutoksilla

JunnutHyg

Kesän juniorigolfiin lähdettiin isoilla muutoksilla. Hyvigolfin junioritoimintaa käytiin esittelemässä kouluissa ja pyrittiin lisäämään harrastajien määrää oikea-aikaisella tiedottamisella. Vaikka tiedottamista oli ehkä enemmän kuin koskaan, oli tämän vaikutus harrastajamääriin kuitenkin valitettavasti hyvin vähäinen.

Onnistunut uudistus oli aloittajille suunnatut kahden viikon ABC-kurssit. Suositut kurssit tarjosivat matalan kynnyksen mahdollisuuden kokeilla golfia. Valitettavasti monikaan kurssin käyneistä ei siirtynyt varsinaisiin harrastusryhmiin, joten kehitettävää riittää vielä tässäkin suhteessa.

Kauden yhdeksi tavoitteeksi asetettiin kentällä pelaaminen. Heikin järjestämät peliharjoitukset olivatkin suosittuja ja junioreita nähtiin kentällä useammin pelaamassa.

Hyvigolf tarjoaa nuorille hyvät mahdollisuudet harrastaa golfia. Tulevaisuutta ajatellen tämä onkin tärkeää. Kynnys aloittaa golf madaltuu, kun on kerran ainakin kokeillut golfia.

Tulevana kesänä junioritoiminta ja pelaajakehitys on yksi Suomen Golfliiton painopisteitä. Aktiivinen pelaajakehitys vaatii toimintatapojen määrittämistä ja jatkuvaa kehittämistä, mutta ennen kaikkea se vaatii seuran tukea, kun nuori pelaaja on päättänyt kehittyä kilpapelaajana.

Suomen Golfliiton nuorten Talent-ryhmä koostuu noin 25 pelaajasta ja Hyvinkäältä yksi juniori pääsi tähän valittuun joukkoon. Ohjelmaan kuuluu valmennusta ja jopa ulkomaan leiritystä. Suotavaa olisi, että Hyvigolf seurana tukisi tämän tasoista nuorta pelaajaa jos ketä. Joten kehitettävää vielä riittää jos haluamme seurana olla mukana kehittämässä suomalaista golfia eteenpäin.

 

Kimmo Sauren
Junioritoimikunta

 

< Takaisin sisällysluettelosivulle

Kapteenin kesä

Pelikausi kentällämme starttasi perinteisesti talkookisalla huhtikuun lopussa. Isolla joukolla tehtiin kentän maisemoinnissa selkeästi näkyviä muutoksia, mikä paransi kenttämme sujuvampaa pelaamista ja pelinopeuttakin. Yli puoli vuotta kestäneellä pelikaudella saimme nauttia hyväkuntoisesta kentästä. Kiitokset kenttämestarille ja kenttähenkilökunnalle.

Tänä kesänä itse pelasin ennätysmäärän kierroksia, lähes puolen sataa, kun aikaisempina kesinä täydet kierrokset ovat jääneet alle 40. Vajaitakin kierroksia tuli pelattua toistakymmentä, joten aikaisempaa enemmän tuli myös nähtyä ja aistittua tunnelmia kentällä ja klubilla. Ja enemmän kohtasin myös uusia golftuttavuuksia. Kapteenin näkövinkkelistä allekirjoitan edelleen hyvän seurahenkemme.

Seuran syyskokouksessa Eskolan Santtu valittiin yksimielisesti uudeksi puheenjohtajaksi Essin lähdettyä Linnaan. Kiitokset omasta puolestani Essille hänen hienosta panoksestaan yhteisöllemme ja tervetuloa Santtu toimimaan tutussa ympäristössä, nyt puheenjohtajan näkövinkkelistä.

Kiitokset myös jäsenistölle tuestanne jatkaa kapteenina.

Talvikausi on jo alkanut, joten hyödyntäkää seuran liikuntamahdollisuuksia ja pitäkää kunnostanne huolta talvilajien parissa.

Kapteeni2017

Topi Naamanka
Kapteeni

Palautetta, kehittämisideoita ym. otan mielelläni vastaan Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

 

< Takaisin sisällysluettelosivulle

Ajanvarauslahtoaikanaytto
lahtoaikanaytto
naiset
seniorit
juniorit
facebook