Ajankohtaista, Seniorit

HyG:n seniorit matkasivat Riikaan

riika10
Matkalaiset potretissa. Ventoniemen keltapuseroinen Ari sai enemmän kuin täydet pisteet ajotaidoistaan ja palvelustaan.

 

Olipas hyvä Riian reissu!

Reilu viikko sitten HyviGolfin seniorit matkasivat Riikaan. Pelaamassa tietysti käytiin mutta ohessa tutustuttiin tähän monisärmäiseen, historiaa pullistelevaan kaupunkiin. Riian värikäs ja vaiherikas tarina alkaa arkeologisten löytöjen perusteella jo vuodesta 100, joskin vasta vuonna 1201 se virallistettiin silloisten säädösten mukaiseksi kauppapaikaksi. Vaihtuvien isäntävaltioiden, Puola-Liettua, Ruotsi ja Neuvostoliitto, alamaisena vuosisatoja eläneestä kaupungista tuli nykymuotoinen itsenäisen Latvian pääkaupunki 17.9.1991 heti Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen.

Tänään kaupunki on upea vaikkakin väliluku on neuvostoajoista rajusti pudonnut 30 prosenttia ollen nyt noin 600.000. Riika on nykyään Unescon yksi maailmanperintökohde ja eritoten sen laajaa jugend-arkkitehtuuria pidetään ainutlaatuisena koko maailmassa. Riikalaiset ovat syystäkin ylpeitä kaupungistaan ja tämä myös näkyy, entisöimistöitä kaupunkikuvan kohentamiseksi paiskitaan lujasti. Riiasta tehdään yhä houkuttelevampaa.

riika6
Kaupunkikierros Riiassa tarjosi tietoa ja monenlaista silmänruokaa.

riika9
Kaupunkikierroksella oppaamme (viides oikealta) tarjosi matkalaisille oivan läpileikkauksen Riiasta. Kahden tunnin kierros venähti reippaasti yliajalle.

 

• • •

riika1
Reimanin Aarne valmiina ensimmäisen kierroksen kosteisiin ja tuulisiin oloihin.

riika2
Tapani Patterin avauslyöntiä seuraamassa Marja-Liisa Jussila (vas.), Leena Peura, Juhani Kalmi ja Jorma Rapp.

Matkalaisista 19 pelasi, heistä ladyja oli neljä. Ensimmäinen kierros käytiin Ozo Golfin kentällä. Kun sää vielä sattui olemaan hieman kostea ja tuulinen, kenellekään ei jäänyt epäselväksi mitä links-kenttä määritelmä arjessa tarkoittaa. Ozon kenttähän on tunnettu myös runsaista vesistään joten kaikkineen kierros oli riittävän haasteellinen. Mutta onneksi lämpöasteita riitti ja niinpä kierros sujuikin suppeahkon otannan perusteella hymyssä suin. Joukkuekisan voittajiksi löivät kvartetti Tuija Vainio, Matti Takala, Markus Peura ja Pertti Raimiala. Hyvänä kakkosena team Helena Hoppu, Anssi Forsblom, Aarne Reiman ja Hannu Heino.

riika3
Viesturin ykköstiin kupeessa ihailtiin persoonallista ja nopealla tutustumisella kiinnostavaksi havaittua saunaa. Tämän mallin hinta Suomeen tuotuna ja pystytettynä reilut 6000 euroa.. Istuisi hyvin HyviGolfinkin tontille?

Matkaa alkukesällä suunniteltaessa tarkoitus oli pelata kierros myös uudella täysmittaisella Jurmalan kentällä mutta siellä työt olivat yhä pahasti kesken. Niinpä toisena pelipäivänä bussi suuntasikin kaikille uuteen tuttavuuteen – Golf Club Viesturiin. Tämä 9-väyläinen kenttä kierrettiin kahteen otteeseen eikä moitteita kuulunut. Väylät olivat tiiboxista silmäiltynä helppoja mutta pelattaessa hieman muuta. Kenttä oli yllättävänkin hyväkuntoinen mutta haastava joten kun tulosta mieli, pelin ja lyönnin piti olla kohdallaan. Detaljina todettakoon että moni pelaajista kyseli kierroksien jälkeen itseltään ja pelikavereiltaan kuinka onkaan mahdollista tehdä samalla väylällä samana päivänä samat virheet. Tämän kisakierroksen, jossa paremmuus ratkaistiin paremman ysin tuloksella, ykköseksi nousi ja ainakin itselleen suuryllätyksenä, Tuija Vainio. Hän löi tuloskorttiin 22 pistettä yhdeksältä reiältä! Seuraavilla sijoilta löytyivät Pekka Hakala ja Marja-Liisa Jussila.

riika4
Hannu Heino (vas.), Juhani Kalmi ja Jorma Eerikäinen näyttivät tyytyväisiltä Viesturin kierroksen jälkeen.

riika5
Tuija Vainio yllätti ainakin itsensä kirjauttamalla Viesturen kisassa 22 pistettä paremmalla kierroksellaan. Ansaitsi kuohupullonsa!

• • •

riika7
Seppo Hoppu (siniasuinen herra etualalla) vietti työvuosinaan aikaa Riiassa. Niinpä kadut ja kujat olivat hänelle tuttuja.

riika8
Valtaisat kukkaistutukset ja niiden hoitotaso ihastuttivat jokaista.

Matkan yhdeksi kruunuksi nousi monen matkalaisen suusta kuultu kommentti – tällä matkalla oli tosi hyvä hinta-laatu-suhde.   

Ja näinhän se oli. Lasketaanpas, matka omalla linja-autolla huippukuljettajalla, jokaiselle matkalaiselle istumatilaa kahden istuimen verran. Laivamatka mennen tullen, menomatkalla noutopöytäaamiainen, kolme yötä Hotel Tallink Riiassa, kaksi noutopöytä-illallista hotellissa, kolme buffee-aamiaista, kaksi pelikierrosta, opastettu kiertoajelu Riiassa ja kaiken päällä erinomainen matkaseura. Kaikki vain karvan yli neljäsataa, ei ollut paketista paljon.

Kotimatkalla matkalaiset hyrisivät tyytyväisyyttään. Latvian ostokeskuksissakin poikettiin, matkan vetokaksikkona toimineet Leena ja Pertti kertoivat seuraavaa seniorimatkaa jo kehiteltävän. Ajankohtana lienee tuleva kevät-alkukesä. Joten, jos ja kun senioreillamme on mielessään ”hyviä” ajatuksia matkan ajankohdaksi tai kohteeksi, niistähän voi vaikka vinkata vetäjille!

MP

Holari huipensi Audi quattro Cupin Pickalassa

Pääkaupunkiseudun Audi Centerien quattro Cup pelattiin perinteisesti Audin pitkäaikaisen kenttäkumppanin Pickala Golfin hienokuntoisilla kentillä. Audi Center Airportin, Espoon ja Herttoniemen yhteiskilpailuun kokoontui yli 200 pelaajaa. Aamupäivän sateet loppuivat kilpailun kynnyksellä ja iltapäivän pelisäästä tuli lopulta ihanteellinen. Näin Audin kutsuvieraat saivat nauttia erittäin onnistuneesta pelipäivästä, pöytä oli katettu tyylikkäästi sekä ulkona että sisällä

Seaside-kentällä pelit alkoivat varsin "dramaattisissa" olosuhteissa. Marko Moision päivän ensimmäinen lyönti osui kerralla kuppiin! Hole in one -tulos syntyi väylällä 11, jonka pituus oli miehiltä 123m. Rauta 9:lla lyöty HIO oli Markolle omalla golfurallaan jo toinen. Kyseinen par3-reikä oli Nokian Renkaiden erikoiskilpailu, jonka voittaja käytännössä ratkesi heti ensimmäiseen lyöntiin. Nokian Renkaiden puolesta Markoa muistettiin rengaslahjakortilla. 

Moisio

Marko Moisio tuuletteli uran toista ässää



Hyvinkään Seniorit voittivat Kytäjällä seuraottelun

Hyvinkään seniorit kohtasivat Kytäjän seniorit 31.5.2017 Kytäjällä. Aamu oli varsin kylmä ja märkä, mutta onneksemme sade loppui ennen ensimmäisiä lähtöjä kello 10.10. Kisaa pelattiin South-East kentällä joka on suhteellisen hyvin talvehtinut, greenit tosin vähän epätasaisia. Ja puttien määrää moni maalissa pahoittelikin.

Pelimuoto oli tasoituksellinen lyöntipeli, kussakin joukkueessa kymmenen pelaajaa, joista kuuden parhaan tulos (vähintään yksi nainen) huomioitiin joukkueen tulokseen. 
Kun otimme pelaajia vastaan Kytäjän seniorivetäjän Helenan kanssa, kukaan ei hehkutellut tuloksiaan.

 Seniorit KyG

Kuvassa Hyvinkään Seniorien joukkue, lisäksi muutama kilpakumppani ja kiertopalkinto, joka siis palaa kesäksi meille (käytiin vaan näyttämässä naapurissa)

 

Kilpailun parhaan henkilökohtaisen lyöntipelituloksen HCP pelasi Veikko Miettinen (netto 73) ja toisena Jarmo Jäkkö (netto 74). Paras scratch palkittiin myöskin, tämän palkinnon voitti Jarmo Jäkkö. 

Hyvinkään joukkueessa pelasivat Veikko Miettinen, Jarmo Jäkkö, Kristiina Junni, Reijo Talja, Arto Harainen, Markku Munne, Kari Petäjä, Ritva Määttä, Leo "Lexa Malinen ja Pirjo Virtanen. Tulokset tulevat myöhemmin seniorien omalle ”seinälle”.

Tämän pelin myötä yhdessä Kytäjän seniorivetäjän kanssa kutsumme kokoon joukkueen kaupunkiotteluun Hämeenlinna-Hyvinkää maanantaina 19.6.2017. Kutsut kohta tulossa tämän päivän osallistujille, sillä perinteisesti tämä Hyvinkään ja Kytäjän seuraottelu on ollut ”karsintakisa” Hämeenlinnaa vastaan. Kaupunkiottelu Hämeenlinnaa vastaan on alkaen klo 10.00 Eversti-kentällä.

Kiitos joukkueelle voitosta ja kiitos Kytäjän senioreille järjestelyistä.

MSi

Seniorien lähipelikisa 2017 jatkuu torstaina

Seniorien lähipelikisa alkoi kesäkuun 1. päivä vuoden sateisimmassa kelissä, niinpä osallistujat olivat silloin vähissä. Tällä viikolla pelataan toinen kisa, johon voi nyt osallistua sitä suuremmalla innolla. Alla tiedot kisoista.

 

LÄHIPELIKISA - SENIORIEN PUTTI/CHIPPI/HIEKKA SARJA 2017

Kisaan voivat osallistua HyG:n seniorit. Kilpailumaksu on 5 €/kilpailusarja. Ilmoittautuminen harjoitusgreenillä ennen ensimmäistä osakilpailua.
Kisat pelataan torstaisin 1.6. , 15.6. , 10.8. ja 31.8. alkaen klo 10.00. Arvioitu kisan kesto 1,5 - 2 tuntia.

Sarjaan kuuluu 4 osakilpailua. Kussakin osakilpailussa on puttikisa harjoitusgreenillä, chippikisa par-3 kentän väylien 1 ja 3 greeneillä ja hiekkakisa bunkkerista. Kukin kisa käydään yhteislähdöllä kultakin tiiltä sopivissa ryhmissä.

Tee-paikat: 2 kpl harjoitusgreenillä 3 kpl bunkkerissa

1 kpl par-3 kentän väylän 1 greenillä 1 kpl par-3 kentän väylän 3 greenillä

PUTTI:
Putataan kahdesta merkitystä kohdasta (0,2 metrin säteellä) - neljään reikään kummastakin kohdasta. Putataan 2 kierrosta (yhteensä 16 reikää). Kokonaistulos (+/-) lasketaan.

CHIPPI:
Chipataan merkityltä alueelta kulloisellekin greenille ja pelataan pallo reikään asti. Chipataan 5 kierrosta kummallekin greenille (yhteensä 10 palloa).
Pallo pudotetaan chippi-kohtaan. Kokonaistulos (+/-) lasketaan.

HIEKKA:
Hiekkalyönti bunkkerista kolmesta merkitystä paikasta kohdalla olevaan reikään ja pelataan pallo reikään asti. 3 kierrosta kustakin kohtaa (yhteensä 9 palloa). Pallo asetetaan lyöntikohtaan. Kokonaistulos (+/-) lasketaan.

Lopputuloksiin lasketaan 2:n parhaan kilpailun tulos kultakin osa-alueelta,
Par tulos kullakin reiällä on 2. Yhteistulos (+/-) on aina merkittävä ”kilpailukalenteri” -taulukkoon.

Kisassa on normaalit golfsäännöt voimassa, kuitenkin niin, että väärään reikään mennyt pallo voidaan nostaa ilman rangaistusta.
Pallo pelataan aina reikään asti.

Mahdollinen voittouusinta pelataan puttikisana äkkikuolema periaatteella. Ainakin kolme parasta palkitaan. Myös runsaasti arvontapalkintoja. 

Senioritoimikunnan puheenjohtajan terveiset

Hei,

Tervetuloa mukaan kaikkiin vuoden 2017 senioritapahtumiin. Tosin tänään kun katsoi aamulla ikkunasta lumiseen maisemaan, golfista kirjoittaminen tuntui vähän optimistiselta. 

Aloitamme keskiviikkona senioreiden klubi-illalla 26.4.2017 klo 19.00 (tai heti Hyvigolf ry.:n kevätkokouksen jälkeen). Meille pitää puheenvuoron OP Pohjola, saamme kuulla mm. mitä Golf-liiton vakuutus kattaa. Ohjelmassa on myös talven lähipelikilpailun palkintojenjako ja lisäksi arvontapalkintoja. 

Alla linkkki, josta pääset katsomaan tulevan kauden tapahtumia:

http://hyvigolf.fi/index.php/toimikunnat/senioritoiminta

Vuoden 2017 kilpailusäännöt päivittyvät kevään aikana kotisivuillemme. 

Kevätkisamme on torstaina 18.5. 

Huom! Aivan uusi kilpailu "Nuoret seniorit" (sarjat naiset ja miehet alle 60 v.) järjestetään sunnuntaina 21.5, tämä kisa järjestetään poikkeuksellisesti viikonloppuna iltapäivällä, jotta tavoitamme myös työssäkäyvät mökkiläiset. Laitathan kalenteriin.

-Tervetuloa! 

t. Maarit, senioritoimikunnan pj.

Ajanvarauslahtoaikanaytto
lahtoaikanaytto
naiset
seniorit
juniorit
facebook