Itä-Länsi 2016

Yhdeksi kesän päätapahtumaksi muodostunut Hyvinkään Itä – Länsi pelattiin lauantaina tuulisessa ja sateisessa säässä. Kun kiersin autolla pelaajia kuvaamassa, (Tulkin Jaskalle kiitoksia kyydityksistä) niin edes auton katto ja tuulilasi eivät meitä kunnolla suojanneet, sen verran vinoon tihkusade tuli tuulen johdosta ja kameraa sai vähä väliä pyyhkiä kuivaksi ja jokunen kuva näyttää varmaan aika samealta kiitos vesipisaroiden objektiivin linssissä. Oli siellä kuulemma haasteotteluiden puolella yksi kärrykin mennyt tuulen mukana ihan vesiesteeseen asti ja kaatunut sinne.

Tänä vuonna lännen kapteenina toimi Esa Honkalehto ja idän puolella kapteenina oli Jari Rouvinen. Kelistä huolimatta pelaajat olivat kentällä hyvällä ja reippaalla mielellä. Kilpailuhan alkoi aamukahdeksalta nelinpeleillä ja näiden perään sitten starttasi seuran muita jäseniä haasteotteluihin. Pelit etenivät haastavan kelin takia hieman suunniteltua hitaammin, mutta ihan kohtuu ajassa nelinpeliryhmät taas klubille saapuivat. Jo kentällä kiertäessämme huomattiin että lännen pelaajat ovat hieman itää paremmassa vireessä ja näin oli myös nelinpelien päättyessä. Nelinpelien tulokset alla:

Itä                                                         vs     Länsi

Sami Santala & Pekka Tamminen     vs    Janne Linnermo & Markku Antinkoski   Länsi 4/3

Santtu Eskola & Mikko Viremo          vs    Riku Raunio & Antti Saviaho                   Itä 1/0

Tommi Ruissalo & Aulis Lehtinen      vs    Harri Suni & Mikko Antinkoski               Tasan

Jori Tulkki & Antti Seppänen             vs    Jouni Eloranta & Atte Siijärvi                  Länsi 5/3

Petteri Laaksonen & Timo Salonen  vs    Tommi Rouvinen & Petteri Oksanen    Tasan

Jari Rouvinen & Mikko Vaaralahti     vs    Esa Honkalehto & Ville Miettinen         Länsi 2/1

Nelinpelien jälkeen tilanne Lännelle 4/2

Lännen kokoonpanoon tuli nelinpelien jälkeen yksi muutos, sillä Miettisen Ville joutui poistumaan toisaalle ja häntä tuli paikkaamaan Patrik Patova. Patrik oli ehtinyt vielä hommaamaan pikkuveljensä Kimin caddieksi, joka oli ensikertalaisena näissä hommissa, mutta osasi kuitenkin antaa isoveljelleen ihan hyviä neuvoja, kuten esimerkiksi ”lyö sinne reiän lähelle”, kun Patrik mietti lyöntiään raffissa greenin kantissa. Mutta joo, lounaan jälkeen joukkueet lähtivät siis jatkamaan kilpailua kaksinpeleillä ja ilma oli edelleen aamupäivän kaltainen, eli välillä vettä tuli reippaamminkin ja tuuli puhalsi.  Kaksinpeleissä tuli lännelle 3 reilumpaa voitto ja idälle yksi, muiden pelien ollessa hyvinkin tasaisia.

Kaksinpelien tulokset:

Jari Rouvinen           vs   Tommi Rouvinen Itä 2/0

Mikko Vaaralahti    vs    Esa Honkalehto Itä 2/1

Tommi Ruissalo      vs    Janne Linnermo Länsi 4/3

Pekka Tamminen   vs    Atte Siijärvi Länsi 2/1

Sami Santala           vs    Harri Suni Itä 1/0

Jori Tulkki                vs    Patrik Patova Länsi 1/0

Petteri Laaksonen  vs    Riku Raunio Itä 1/0

Mikko Viremo         vs    Antti Saviaho Itä 2/1

Santtu Eskola          vs    Jouni Eloranta Itä 5/4

Aulis Lehtinen        vs    Petteri Oksanen Länsi 2/0

Timo Salonen         vs    Markku Antinkoski Länsi 4/3

Antti Seppänen      vs    Mikko Antinkoski Länsi 5/4

Kaksinpelit 6/6 ja yhteistilanne oli ennen haasteotteluita  10/8 lännelle

Mainitaan nyt vielä tässäkin että kaikki ottelut käytiin ilman tasoituksia ja valitettavasti haasteotteluiden pelaajista en saanut kentältä juurikaan kuvia, kun jäätiin Jaskan kanssa seuraamaan varsinaisten itä-länsi joukkueiden pelaajia.  Haasteotteluiden tulokset olivat seuraavanlaiset:

Itä   Länsi Tulos
Jari Pelkonen & Tiina Pelkonen vs. Maarit Siijärvi & Markku Siijärvi Länsi 86/95
Anneli Levander & Jouni Levander vs. Kirsi Lahti & Mika Hurme A/S
Matti Kettunen & Ulla Välisaari vs. Jarmo Turunen & Eija Nikkanen Länsi 5/4
Pirjo Virtanen & Jorma Virtanen vs. Piia Mattila & Jyrki Mattila Itä
Pirkko Johansson & Kalevi Lampela vs. Eero Rikkonen & Martti Rikkonen Länsi 6/5
Maija Venäläinen & Satu Kalmi vs. Mervi Linnermo & Sirpa Kuokka Länsi 80/96
Seija Korhonen & Vesa Korhonen vs. Sari Susi & Simo Susi Itä 6/5
Matti Tilaeus & Sanna Niskanen vs. Salla Junni & Matias Leino Itä 3/1
Topi Naamanka & Mika Heikura vs. Jari Laukkanen & Pentti Halonen A/S
Juhani Paasonen vs. Mikko Kiuru Länsi 3/2
Krista Kattainen vs. Kristiina Junni Länsi 4/2

Myös haasteottelut menivät selvästi lännelle, lukemin 7/4, joten länsi voitti tänäkin vuonna ylivoimaisesti itä – lännen, yhteispisteiden ollessa 17/12.

Illalla oli sitten vuorossa iltajuhla, joka oli jouduttu siirtämään Rantasipistä ravintola Medicin Maniin. Vieraita oli Medarissa vastassa Markus Junni ja hän toivotti vieraat tervetulleeksi sekä tarjosi kaikille tervetuliaismaljan.  Kellariravintola tulikin aivan täyteen golfareista ja alkumaljojen sekä Esa Honkalehdon avauspuheen jälkeen oli vuorossa maittava illallinen seisovasta pöydästä. Ruokailun jälkeen oli ohjelmassa tulosten julkistaminen ja voittajajoukkueen, eli lännen pelaajien joukkuekuvan vuoro. Varsinaisten joukkuekuvien ottaminen siirrettiin kentältä ensin sateen ja aikatauluongelmien takia iltajuhlaan, mutta siellä eivät aivan kaikki olleet paikalla, joten se jäi ottamati. Illan lopuksi oli trubaduuri Pete Tolosen vuoro viihdyttää meitä musiikillaan ja ainakin siinä lähipöydissä olleet viihtyivät hyvin livemusiikin parissa ja pääsivät samalla esittämään Petelle biisitoiveita joita toteutettiinkin ihan kiitettävästi..

Kuvassa ylh. Lännen voittajajoukkue

Tapahtuman sponsoreina olivat Noblessa keittiöt ja Metallivalmiste A. Laaksonen. Kiitetään tässä vielä Markusta järjestelyistä ja niin kuin hän itse illan aikana kertoi, kyseessä oli hänen viimeinen isompi urakka Hyvigolfissa.

Kuvat löytyvät hyvigolfin kuvapalvelusta.

Mike Holopainen

Ajanvarauslahtoaikanaytto
lahtoaikanaytto
naiset
seniorit
juniorit
facebook