Golffarin Scramble 28.8. – viihdyttävää joukkuepeliä myrskytuulesta huolimatta

Hyvinkään kentällä oli puolen päivän jälkeen mukavaa vilskettä aamulla startanneiden saapuessa klubille ja iltapäiväryhmän valmistautuessa omaan lähtöönsä. 215 pelaajan nimi löytyy starttilistalta ja koska sadetta ei ollut luvassa, ei liiemmin peruutuksiakaan tullut. Kuusi pelaajaa starttasi yhteislähtönä jokaiselta tiiltä ja pelimuodosta johtuen riskejä otettiin. Väylällä 15 oli esimerkiksi avattu 11 metrin päähän greenistä.

– Näin kovassa tuulessa en ole koskaan Hyvinkään kentällä pelannut, tokaisi pelikaveri Golffarin Scramble -kisan puolivälissä. Pitkiä avauksia lyöneet olivat varmasti ihmeissään, kun parhaimmillaan 20 metriä sekunnissa puhaltanut tuuli tarttui palloon kuljettaen sitä kymmeniä metrejä mukanaan. Yleensä poispäin väylästä. Vastatuuliväylillä palloa sai työntää tosissaan eteenpäin ja myötätuulessa mailavalinta oli arvoituksellinen. Nämä ajatukset siis ainakin iltapäivällä pelatuissa ryhmissä.

DSC 0606

Kuvaajan yritys tallentaa myrskytuuli ykkösellä. Kun tarkkaan katsoo, niin on ne puut kenollaan.

25 vuotta ravintola Golffarin isännöimänä
Vuonna 1991 käynnistynyt perinne, ravintolamme nimikkokisa, on aina kerännyt suuret joukot pelaamaan. Jopa niin suuret, että viime vuosina kisaajat on jaettu kahteen osaan, jossa aamulla kisaavat starttaavat klo 8.00 ja iltapäivällä klo 14.00. Yli 200 kisaajaa saadaan näin mahtumaan leppoisaan scramble-kisaan kolmemiehisin joukkuein. Lasse ja Oku, ravintola Golffarin perustajat, olivat tietysti paikalla, tällä kertaa Lasse pelaamassa ja Oku keittiössä.
Kisan jälkeen ravintola tarjosi pelaajille maukasta ruokaa ja tasokkaita palkintoja. Palkintoja saapui jälleen jakamaan Vesa, Vesku, Jaarva, vaikka asuukin tällä hetkellä eteläisessä Euroopassa. Tukena hänellä oli ravintolan toinen perustaja Olli-Pekka Miettinen. Veskun lupsakkaan sanailun ansiosta palkintojen jako on yksi kesän kohokohdista.

Olosuhteet olivat aamu- ja iltapäivällä erilaiset
Aamupelaajat saivat ilmeisesti pientä etua olosuhteisiin, toisaalta kenttä ehti iltapäiväksi hieman kuivua, joten puntit lienevät menneen tasan. Tuloslistalla 20 parhaan joukkueen osalta aamupäivälähtijöitä oli 13. Papparazzi pelasi itse iltapäivällä yhdessä Minnan ja Pentin kanssa, joten pelielämys oli todellinen. Starttasimme väylältä 11 (hyväkuntoiset laitetaan aina kauimmaiseen nurkkaan), tehden sille harmittavan bogin, mutta jatkossa peli parani. Itse odottelin mielenkiinnolla ykkösväylälle pääsyä, sillä korkealta lyöty avaus olisi taatusti tuulelle altis. Ja näin voimakasta sivuvastaista tuulta en ollut itsekään kokenut. Ryhmämme sai ykkösellä pallon greenille ja par-tuloksen korttiin, loistavaa.

Arvontoja, erikoiskisoja ja tuloksia
Ennen varsinaisen kisan tuloksia arvottiin ennalta mainostetun, Peetu Piiroisen laskettelulaudan lisäksi iso määrä palkintoja, jotka perustuivat Hyvinkäällä ei paikoissa myytyihin arpoihin. Niistä tulokset toisaalla. Klo 20.30 päästettiin Vesku irti ja erikoispalkinnot jakoon. Tarkin avaus väylällä 13, kohteena 100 m tupsukka -kisan voittaja oli Markku Ekholm, joka sai pallonsa pysähtymään 3 metrin päähän kohteesta. Väylällä 1 kisasivat vain naiset ja lähimmäs lippua osui Ulla Välisaari, 2.72 m. Tarkimman avauksen väylällä 5 löi Tarina Viita-Aho (1.87 m) ja siinä kohteena oli naisilla 150 m tupsukka. Pisin avaus -kisa oli yhteinen miehille ja naisille väylällä 16 ja ainakin iltapäiväryhmille vastatuuli oli kuin olisi seinään lyönyt. Ehkäpä juuri tästä syystä tämän erikoiskilpailun voittaja löytyy aamulla pelanneista, Minna Ventoniemi lennätti pallonsa 124 metrin päähän lipusta. Miehet kisasivat väylällä 7, siitä kuka osuu lähimmäksi lippua. Sen kisan voiton vei Eero Rikkonen, jonka pallo päätyi reiluun metriin lipusta.

DSC 0656

Kisan voittajajoukkueesta oli paikalla Timi ja Jari Torkkel.

Joukkuekisan parhaat
Veskulla alkoi jo ääni pettää, ja palkittavia oli vielä paljon jäljellä. Nyt laitettiin joukkueet paremmuusjärjestykseen ja palkintopöydästä jokainen joukkue sai vuorollaan valita mieleisensä tuotteen. Ainoana joukkueena lopputuloksen alle 60 lyöntiä pelannut Junni Markus ja Torkkel poikineen, eli isä Jari ja poika Timi, pelasivat tuloksen 58 ja saavat nimensä kaiverrettuina jo pitkän historian sisältävään palkintopyttyyn. Voittopuheessaan Jari Torkkel paljasti joukkueen suunnitellun kokoonpanon, jossa Markuksella oli tykkimiehen rooli, muiden hoitaessa pallon reikään lähipelillä. Vinkkejä kisaan oli haettu edellispäivänä Tommi Ruissalolta, jolle Jari lähetti kiitokset.
Toiseksi sijoittunut joukkue pelasi bruttona saman 58 lyöntiä, mutta Antinkosken veljesten muodostaman joukkueen slopetasoitus oli -2 (!!), joten kisatulos oli 60. Markku, Mikko ja Jaakko pelasivat sekä etu- että takaysin tulokseen 29.
Korkeimmalle tuloslistalla iltapäiväryhmistä nousi kolmanneksi sijoittunut Jari Rouvisen, Santtu Eskolan ja Antti Saviahon muodostama joukkue, jolta etuysi sujui mallikkaasti 29 lyönnillä, mutta takaysillä tuli 2 lyöntiä lisää. Yhteistulos 60 oikeutti palkintopöytään kolmantena. Kaikkiaan viisi joukkuetta päätyi tulokseen 60 lyöntiä, neljä joukkuetta jakoi tuloksen 61, viisi tuloksen 62 ja kuusi tuloksen 63 – tiukkaa ja tasaista. Kaikki tulokset löytyvät nettisvuiltamme.

Lisää kuvia täällä!

Kiitos ravintola Golffarille hienosta kisasta, jonne olitte vielä järjestäneet mieleenpainuvat olosuhteet.
Kiitos myös Veskulle juontohommista ja kaikille kisaajille mukanaolosta.

Kesää ja kisoja on vielä jäljellä nautitaan niistä

JR

Ajanvarauslahtoaikanaytto
lahtoaikanaytto
naiset
seniorit
juniorit
facebook