Muutos on mahdollisuus

JuhaKorhonenSemin

Golfliiton toiminnanjohtajan, Juha Korhosen esitys liittoseminaarissa 25.11.2017 antoi uskoa ilmapiirin muutokselle.

Golfviestinnän Superviikonloppua vietettiin 23.-25.11.2017 Kalastajatorpalla Helsingissä. Torstai oli pyhitetty FGMA:n koulutukseen ja muutaman yhdistyksen syyskokoukselle. Perjantai oli seminaaripäivä, jonka aikana kuultiin mielenkiintoisia esityksiä alaa puhuttavista aiheista. Golfin maine ja kriisiviestintä, juridiikkaa, tietosuoja-asiaa ja urheilumarkkinointia niistä poimintoina. Lauantaina oli liittokokousseminaari ja liiton toiminnanjohtajan odotettu esitys; toiminnanjohtajan ensimmäiset 100 päivää. Perään asiaa naisten teemavuodesta ja ilmastonmuutoksesta. 

Kolme tiivistä päivää asiaa ja tuttujen tapaamisia, minimessut ja illallinen. Tiedottaja imi itseensä uusia ajatuksia, uusia painotuksia sekä muutoksen tuulia, ja niitä löytyi. Meneillään oleva viikko sujuukin nauhoituksia purkaessa ja kauden viimeistä Honour-lehteä toimittaessa.

Golfalalla on käynnissä muutoksen aika, uudet ihmiset ovat ottaneet paikkansa ja se työ alkaa näkyä. Liiton puheenjohtaja Hanna Hartikainen johtaa orkesteria varmalla otteella ja uusi toiminnanjohtaja Juha Korhonen avasi ajatuksiaan, joista näkyi hyvä perehtyminen eri tahojen odotuksiin ja oman vahvan näkemyksen syntyminen. Yhteistyötahto on vahva ja strategiaa päästään toteuttamaan. Siinä tarvitaan meitä kaikkia, myös sinua!

Golfkenttiä myydään, ostetaan sekä lopetetaan ja muutamassa riidellään. Sateinen kesä kutisti kierrosmääriä ja hankaloitti jo valmiiksi tiukassa taloudessa olevien kenttien elämää. Pitkässä juoksussa tämä lienee vain normaalia businesta, fuusiot ja yhteenliittymät saattavat näiden takia lisääntyä. Hyvigolfissa asiat ovat edelleen hyvin, sillä ajan hermolla oleva johto hallituksineen on osannut ennakoida alan haasteet.

Muutos on mahdollisuus – varsinkin silloin, kun yhteisö on valmis muuttumaan. Nyt tuota muutosta on nähtävissä lajin korkeimmalla tasolla, Suomen Golfliitossa, josta se leviää toimialajärjestöjen ja seurojen kautta pelaajien parhaaksi. – Seurojen jäsenmäärän lisääminen ja pelaajien hyvinvointi ovat liiton tärkein tehtävä, totesi Juha Korhonen esityksessään. 

JR

Seminaari1

FGMA:n ja SGK:n syysseminaarissa kuultiin useita mielenkiintoisia ja ajankohtaisia esityksiä.

 

< Takaisin sisällysluettelosivulle

Ajanvarauslahtoaikanaytto
lahtoaikanaytto
naiset
seniorit
juniorit
facebook