"Golfdorka" Lassi Tilander testasi Hyvigolfin

Hyvigolf sai perjantaina arvovieraan, kun suomalaisen golfin Hall of Famen jäsen Lassi Tilander tuli testaamaan kenttää ystäviensä Pekka Hakalan ja Pentti Silvennoisen kanssa.

Kyseessä oli Pekan toukokuista 90-vuotispäivää juhlistava 9 väylän kierros, joka päättyi rentoon lounaaseen klubilla. Pekka oli porukassa ”juniori”, koska Pentti on vuoden (synt. 1935) ja Lassi (synt. 1934), vuotta vanhempi. Yhteisikä ryhmän miehillä 273 vuotta.

Lassi tunnetaan paitsi monipuolisista rooleistaan golfin parissa, myös monipuolisena urheilumiehenä. Ansiolistalle mahtuu SM-mitaleita ainakin keilailusta ja yleisurheilusta sekä sileillä että aidatuilla ratamatkoilla HKV:n riveissä.

Golfin Lassi aloitti 1961, eikä loppua näy, perjantainakin peli eteni sujuvasti tyylikkäällä svingillä. Kentän kuntoa hän kehui erityisesti griinien osalta, ja samalla kertoi sihteerin toimesta Lahden Golfissa, kun vapaaehtoisena järjesti kilpailuja hoitaen samalla sekä kentänhoitajan, kasöörin että kilpailunjohtajan hommia osallistuen mukaan vielä pelaajanakin.

Hänestä on julkaistu muutama vuosi sitten värikkäästi kirjoitettu kirja, johon kannattaa tutustua.

Onnittelut vielä Pekalle merkkipäivästä ja tsemppiä koko porukalle tuleville golfkierroksille!