Hyvigolfin edustusta seniorinaisten SM-kisoissa
Seniorinaisten SM-lyöntipelikisat käytiin 11.-12.7. Sastamalassa Lakeside golfin Järvenranta kentällä. Yli sata naista kisailivat ikäluokissa N50, N60, N65 ja N70. Aurinkoinen ja puolipilvinen reilun 20 asteen sää antoi hyvät edellytykset golfin pelaamiselle. Hygiläisistä kisoihin osallistuivat Sari Ohtonen (N50) ja Tarja Lähteinen (N65).
Sastamalassa olleet alkuviikon kovat sateet olivat tuoneet oman lisänsä kentän hoitoon. Kenttämestari henkilökuntineen oli kuitenkin saanut kentän erinomaiseen kisakuntoon. Viheriötkin oli hiekoitettu ja jyrätty, jotta haastetta olisi riittävästi.
Etenkin Järvenranta kentän takaysi on haasteellinen sokkoavauksineen, viistorinteineen ja korkeuseroineen. Niinpä Lakesiden golfin talkoolaiset olivat pelaajien apuna mm forecaddieinä. Monelta varapallolta ja pallon etsinnältä säästyttiin heidän ansioistaan. Näin kierrosajatkaan eivät juurikaan venyneet tavoiteajasta.
Toinen kisapäivä oli monella pelaajalla tuloksiltaan ensimmäistä parempi. Liekö auttanut kentän parempi tunteminen ja etenkin tarkempi tieto miten muodokkaita ja nopeita greenejä tulisi lähestyä. Väylä 14 (par 4) osoittautui molempina päivinä todella haastavaksi. Kahden päivän keskiarvon ollessa 5,98 lyöntiä. (Tulokset tällä väylällä vaihtelivat 3:n ja 13 lyönnin välillä.)
Ennen kisaa N50-rankinglistan kärjessä olivat Ann-Sofie Sivelä (Jyväs-Golf), Johanna Mustjoki-Purhonen (Nurmijärven Golfklubi) ja Katri Hynninen (Pickala Golf Club)
Vastaavasti N65-sarjan kärjessä oli Eeva Määttänen (HIFK Golf ry), Marja Virtanen (Lakeside Golf (ei kisassa mukana), Vuokko Karjalainen (Hill Side Golf Club) ja Tarja Lähteinen (Hyvinkään Golf ry).
N50-sarjassa Sari pelasi toisena päivänä paremmin kuin ensimmäisenä ja nousi tuloslistalla muutaman sijan ollen lopputuloksissa 35. (181 lyöntiä). Sarjan Suomen mestariksi pelasi rankingin kärjessä oleva Ann-Sofie Sivelä (150 lyöntiä), toiseksi tuli Gitta Kauppi (152) Helsingin Golfklubi ja kolmanneksi Katja Riipi (156) HIFK Golf.
Tallu lähti toiseen päivään jaetulta ykköstilalta yhdessä Eeva Määttäsen kanssa. Valitettavasti hyvä pelivire ei saanut jatkoa ja Tallun oli tyytyminen edellisvuoden tapaan kolmossijaan. N65-sarjan Suomen mestaruuden vei ylivoimaisesti Eeva Määttänen (163) HIFK Golf, toiseksi kiri saman seuran Tuija Kohonen (172) ja Tallulle SM-pronssia (173).
Teksti: Tarja Lähteinen