Joutsen Ladies Open

Naisten kauden päätapahtuma Joutsen Ladies Open pelattiin syyskuun ensimmäisenä sunnuntaina 20. kerran.


Nollan tienoilla käyneen yölämpötilan jäljiltä yhteislähtöä siirrettiin tunnilla eteenpäin aamukymmeneen. Pelisäästä kehkeytyi kuitenkin mainio, aurinko lämmitti ja kenttä oli hienossa kunnossa. Pelaajia oli mukana ennätyksellisesti 77, joista peräti 33 oli saapunut kauempaa edustaen 20 eri seuraa.

Kisassa pelattiin tuttuun tapaan kahta sarjaa: pistebogey yli 18 tasoituksella pelaaville ja tasoituksellinen lyöntipeli alle 18 tasoituksen omaaville. Kisan ”maalissa” klubiravintolassa oli vastassa kisasponsorimme Joutsen Finlandin edustajana hallituksen puheenjohtaja Eero Kotkasaari, jonka tarjoama mansikkainen kuohujuoma juhlisti kisan jälkipeliä. Juhlaan olikin kaksinverroin aihetta. Paitsi kisan 20-vuotinen jatkumo, myös Joutsen Finlandin kunnioitettava 85 vuoden pituinen taival yrityksenä.

Maukkaaksi kehuttu kisaruoka oli tarjolla taukokioskilla, jossa ravintolan väki ilahdutti pelaajia myös vastapaistetuilla voisilmäpullilla. Ai että maistui hyvältä! Palkintojen jako klubilla sujuikin siten tulosten ratkettua ripeästi. Eero Kotkasaari kertoi hieman Joutsen Finlandista, minkä jälkeen hän ja kilpailunjohtaja kapteenimmeTopi Naamanka jakoivat perinteisen upeat palkinnot.

Lyöntipelisarjassa oli mukana 20 pelaajaa, joista voiton vei HyGin oma naisten mestari Tarja ”Tallu” Lähteinen nettotuloksella 72 lyöntiä. Viidettä kertaa peräkkäin voitto on irronnut samalla tuloksella ja toista kertaa peräkkäin Tallulle. Hopeasija jäi myös kotikentälle, kun Sari Ohtonen löi nettotuloksen 73. Kolmen seuraavankin pelaajan tulos oli 73 ja heistä pienimmällä tarkalla tasoituksella pronssisijan saavutti KyGin eli Kytäjän Seija Korhonen. Samaan tulokseen päätyivät RuGin eli Ruukin Heli Puhakka sekä HyGin Mervi Linnermo. Tallu oli tuplavoittaja tehden myös parhaan scratch-tuloksen 79 lyöntiä. Voittotulos oli sama kuin viime vuoden voittajalla.

Pistebogey-sarjassa oli mukana 57 pelaajaa ja palkintosijat jakautuivat mukavasti kolmelle seuralle. Voittaja oli HyGin ladykapteeni Tiina Lundgren tuloksella 41 pistettä. Muut palkintosijat jouduttiin myös tässä ratkaisemaan tarkan tasoituksen vertailulla. 39 pisteeseen päätyneistä kakkossijan vei PGH:n eli Peuramaan Marja Mäkinen ja kolmanneksi sijoittui PGC:n eli Pickalan Janita Harikoski. Myös HyGin Riitta Teiniranta saavutti 39 pistettä.

Kummankin sarjan voittajat saivat Joutsenen untuvaisen peitto+tyyny-setin. Kakkosten matkaan lähti untuvapeitot ja kolmoset saivat untuvatyynyt. Parhaan scratch-tuloksen tehnyt palkittiin Kulkuri-torkkupeitolla.

Erikoiskilpailuina pelattiin lähimmäs lippua tällä kertaa väylällä 1 ja pisin drive väylällä 16. Lähimmäs lippua osui HyGin Nina Pöllänen (2,59 m) ja pisimmälle avasi MeGin eli Messilän Emmi Krohn (vain noin 110 metriä jäi matkaa lippuun). Erikoisen hyvät saivat palkinnokseen untuvatyynyn.

Päivän perinteisensä huipennuksena kaikkien osallistujien kesken arvottiin ennakkotiedoista poiketen Joutsenen uutuustuote, ylellinen Henkäys-päiväpeite. Eero toimi onnenpekkana ja veti piposta arvontalipukkeen, josta paljastui voittajaksi Anne Kokko Sarfvikista. Lohdutuspalkintoina arvottiin Hyvigolfin logopallohihoja, jotka osuivat Kurk Golfin Vellamo Toivoselle sekä kotiseuran Kiia Levanderille, Merjo Elorannalle ja Sirpa Kuokalle.

Kiitos osallistujille ja erityisesti kaikille vieraileville ladyille. Onnittelut kaikille voittajille, sekä taitaville että onnekkaille. Suuri kiitos Joutsen Finlandille, toimitusjohtaja Matias Kotkasaarelle ja Eero Kotkasaarelle, että jälleen mahdollistitte tämän hienon tapahtuman naisgolfareille läheltä ja vähän kauempaa. Kiitos myös klubiravintolalle, kenttähenkilökunnalle, caddiemastereille sekä Joutsenen Jaana Sarpiolle.

Tervetuloa kaikki ja kaikkien kaveritkin pelaamaan taas ensi vuonna!

Kisakuvia kuvagalleriassa: Joutsen Ladies kuvat

HyG Naistoimikunta


Tarja Lähteinen ja Eero Kotkasaari