Joutsen Ladies Openissa jo 25. kerta
Naisten kauden huipennus Joutsen Ladies Open pelattiin elokuun viimeisenä sunnuntaina.
Joutsen Ladies Open järjestettiin 25. kerran ja samalla juhlistettiin Joutsen Finland oy:n 90-vuotista taivalta. Sunnuntaille oli ennustettu sateista säätä ja se ehkä aiheutti joitakin peruutuksia eikä viime vuoden ennätysosanottoa päästy ylittämään. Tälle kesälle niin tyypillisesti ennusteet pelottelivat taas ihan turhaan. Aamun pieni tihkusade ehti hyvin loppua pelin alkuun mennessä eikä sateenvarjoille ollut tarvetta koko kisan aikana.
Pelaajia oli mukana kuitenkin mukavasti 68, joista 22 oli vieraspelaajia peräti 15 eri seurasta. Isoimmalla porukalla kisaan oli jälleen lähtenyt ystävyysseuramme Aulangon Golfklubi, josta mukana oli 5 pelaajaa. Paljon oli ensikertalaisia kisailijoita, mutta vierailijoidenkin joukossa näkyi myös monivuotisia osallistujia. Hyvigolfin toimitusjohtaja Esa Honkalehto piti kisainfon ja lähetti pelaajat matkaan.
Kisassa pelattiin kahta sarjaa, joissa sekä alle että yli 18 tasoituksella pelaavien pelimuoto oli pistebogey. Vaikka kenttä ja varsinkin raffit olivat sateen jäljiltä aika märkiä, niin kenttä oli hyvässä kunnossa ja tulostaso nousi varsin korkeaksi. Peräti 7 pelaajaa eli yli 10% kaikista saavutti 4-alkuisen pistebogey-tuloksen. Pilvisestä säästä huolimatta ilma oli lämmin ja ”maalissa” perinteisesti odottanut pirtsakka syysbooli oli tervetullut virvoke. Palkintojenjakoa odotellessa nautittiin klubiravintolassa erinomaisen maittavaa uunilohta ja jälkiruokana oli juhlavuoden kunniaksi mansikkatäytekakkukahvit.
Palkintojenjaon aluksi Joutsen Finland oy:n hallituksen puheenjohtaja Eero Kotkasaari kertoi hieman Joutsen Finlandin historiasta. Mainittakoon, että Suomen Erä- ja metsästysmuseossa Riihimäellä on 6.1.2027 saakka esillä näyttely Untuva ulkoilussa - Joutsen 90 vuotta. Näyttelyssä kannattaa käydä vaikkapa, kun poikkeaa Joutsenen tehtaanmyymälässä käyttämässä Eeron kaikille jakamia alennuskuponkeja untuvaostoksiin.
Sitten olikin vuorossa odotettu palkintojen jako. Ensimmäisenä palkittiin untuvatyynyllä parhaan scratch-tuloksen tehnyt Hirsala Golfin Suvi Airola, jonka huikea tulos 74 lyöntiä on varmaankin kisan kaikkien aikojen paras. Myös HyGin Sari Ohtonen pelasi hienosti tulokseen 79 lyöntiä. Sari teki saman tuloksen myös viime vuonna, jolloin se oli pienin lyöntimäärä.
Erikoiskilpailuissa yritettiin lähimmäs lippua vaihteeksi väylillä 10 ja 14. Ensin mainitulta Suvi Airola kuittasi voiton ja toisen untuvatyynynsä tuloksella 1,64 metriä. Väylän 14 palkintotyynyn sai kainaloonsa Tarja Nikula loistotuloksella 0,49 metriä.
Pääpelin eli pistebogeyn kaikki palkitut sarjassa HCP alle 18 tekivät 4-alkuisen tuloksen. Suvi Airolan 44 pistettä tuottivat hänelle untuvapeiton ja vielä yhden tyynyn. Hopea- ja pronssisijat heltisivät 40 pisteellä HyGin naisille. Sirpa Kuokka oli kakkonen täpärästi yhden slopen edulla Kirsi Hirvoseen nähden. Sirpan matkaan lähti untuvapeitto ja Kirsi sai untuvatyynyn.
Tasoitussarjan HCP yli 18 kaikki palkitut olivat kotikentän pelaajia. Voittotulos oli upea 42 pistettä, johon ylsi iloinen caddiemasterimme Elise Piitulainen. Seuraavat kolme tuloslistalla saavuttivat 40 pistettä. Slopen perusteella kakkonen oli Hannele Koskenkorva ja kolmanneksi tuli Kristiina Kauranen. Palkintoina he saivat peittoja ja tyynyjä samoin kuin edelliset. Kolmas tasatulokseen päätynyt pelaaja oli Johanna Loukas.
Päivän huipennuksena arvottiin kaikkien osallistujien kesken Joutsen Finlandin Tuuliina-kevytuntuvatakin lahjakortti. Arvonta tehtiin perinteisiä arpalipukkeita käyttäen ja onnettarena toiminut Eero veti hatusta voittajaksi HyGin Maija Venäläisen. Vierailjoiden kesken arvottiin Hyvigolfin logojuomapullo, jonka voittaja oli Eine Homanen Golf Talmasta. Lisälohdutuksena arvottiin vielä neljä pallohihaa.
Kiitos osallistujille ja erityisesti kaikille vieraileville golfladyille. Onnittelut kaikille voittajille, sekä taitaville että onnekkaille. Untuvanlämpimät kiitokset Joutsen Finlandille, toimitusjohtaja Matias Kotkasaarelle ja Eero Kotkasaarelle, jotka jälleen mahdollistivat tämän hienon tapahtuman naisgolfareille läheltä ja vähän kauempaa. Kiitos kilpailunjohtajalle Tarvo Viita-aholle, valokuvaajalle Petri Kehusmaalle, klubiravintolalle tarjoiluista sekä caddiemastereille ja kenttähenkilökunnalle taustatyöstä.
Tervetuloa kaikki ja kaikkien kaveritkin kisailemaan jälleen ensi vuonna!
Ladykapteeni Tiina ja koko HyGin naistoimikunta