Kauden päättäjäisiä vietettiin kinkkuscramblen jälkeen Hyvigolf Loungessa

Kinkkuscramble pelattiin lauantaina 10.10. syksyisissä tunnelmissa ja kilpailun jälkeen kauden päättäjäisä vietettiin Loungessa.

Kilpailussa pelattiin tuttuun tapaan scramblea kolmen hengen joukkueissa. Tulostaso säilyi koleasta kelistä huolimatta erinomaisena.

Kilpailun voittajiksi pelasivat Team Kemppainen (Juha Kemppainen, Pete Mälkiä, Tommi Kivioja) kovalla tuloksella -15.

SCR-sarjassa voittoon ylsi Team Kuikkaniemi upealla tuloksella 59 lyöntiä. Joukkue sijoittui myös HCP-sarjassa sijalle 2. SCR-sarjan voiton myötä heitä ei kuitenkaan palkittu HCP-sarjassa Joukkueessa pelasivat Santtu Kuikkaniemi, Tuukka Kuikkaniemi, sekä Jori Tulkki.

HCP-sarjassa toiseksi sijoittui Aina samat jätkät (Antti Saviaho, Jari Rouvinen, Santtu Eskola) tuloksella -13. Kolmanneksi tällä kertaa ylsi Team Hakala (Kimmo Hakala, Riku Raunio, Aulis Lehtinen) tuloksella -12. Saman tuloksen pelannut Team Karhunen (Jussi Karhunen, Juha Tiilikka, Jarmo Tulkki) jäi neljänneksi heikomman pelitasoituksensa vuoksi. Viides ja viimeinen palkintosija meni Team Hapon nimiin niin ikään tuloksella -12. Joukkueessa pelasivat Jarno ja Jermu Happo, sekä Harri Virtanen.


Erikoiskilpailuja järjestettiin jälleen usealla väylällä, tulokset alla:

Lähimmäksi lippua väylä 1: Pasi Virtanen (1,18 m)

Lähimmäksi lippua väylä 7: Janne Linnermo (0,74 m)

Lähimmäksi lippua väylä 14: Mikko Kiuru (0,91 m)

Paras avaus väylä 6 (miehet): Antti Naamanka

Paras avaus väylä 6 (naiset): Kiia Levander


Kilpailun tulokset ja kuvat löydät alla olevista linkeistä!

Kinkkuscramblen jälkeen siirryttiin jatkamaan iltaa Hyvigolf Loungeen. Kauden päätöstapahtumassa jaettiin kinkkuscramblen, mestaruuskilpailujen sekä reikäpelimestaruuksien palkinnot. Pelaajat saivat kisailla illan mittaan niin dartsissa, lähipelissä kuin puttiradalla. Iltaa säesti huikea bändi The Golden Balls. Tapahtuma oli jälleen onnistunut ja ihmiset viihtyivät. Tämäkin tapahtuma on loistava esimerkki Hyvigolfin yhteisöllisyydestä. Lämmin kiitos kaikille kävijöille!




Päättäjäisissä palkittiin kauden aikana menestyneitä pelaajia. Kuvassa seuran mestarit Tarja Lähteinen (vas.) ja Heikki Hirvonen.

Loungessa iltaa säesti The Golden Balls.