M50 Haastajakiertueella Hyvinkääläinen voittaja

Senioreiden kilpailussa yllättäviä käänteitä - Jukka Nevalainen voitti kilpailun

Sunnuntaina pelattiin Hyvinkäällä Senioreiden haastajakiertuetta (Miehet yli 50v).

Voittajaksi selviytyi meidän oma pelaajamme, Jukka Nevalainen tuloksella scr 78. Kilpailu oli tiukkaa, ja jossain kohti vaikutti siltä että Jukka jäisi kilpailussa toiseksi. Tuloskorttien jättämisen jälkeen kuitenkin tapahtui valitettavasti yhden ryhmän diskaus. Ryhmän kaikki pelaajat olivat käyttäneet siirtosääntöä väärin, jolloin tuloskorteista puuttuivat rangaistuslyönnit, ja lopulta heidän diskauksensa johtui väärän tuloskortin palauttamisesta. Valitettava tapahtuma, jonka pelaajat ottivat herrasmiehinä vastaan.