Muistutus pelaajille pakkasaamujen käytännöistä
Kenttä saattaa olla kuurassa myös silloin, vaikka lämpötila ei varsinaisesti menisi pakkaselle. Kuuraiselle kentälle ei saa mennä, ennen kuin henkilökunta on antanut siihen luvan.
Kenttä ja harjoitusalueet aukeavat vasta kun henkilökunta antaa siihen luvan.
Aikainen kevät aiheuttaa myös sen, että yölämpötilat saattavat olla painua alle 0 asteen. Kenttä saattaa aamulla auringonnousun aikaan olla kuurassa, vaikka lämpötila ei olisi ollut yöllä miinuksella. Muistattehan, että kenttä sekä harjoitusalueet ovat pakkasaamun ja -yön jälkeen aina suljettuina kunnes sulavat. Lähtöajat peruuntuvat kentän sulamiseen saakka.
Avaamisen ajankohdasta päättä AINA henkilökunta, jotka informoivat tilanteesta pelaajia. Jokaisen pelaajan tulee noudattaa aina henkilökunnan ohjeita. Jäässä olevalle kentälle ja harjoitusalueille ei saa mennä missään tapauksessa, jäisellä nurmella kävely aiheuttaa solukon murskaantumisen ja ruohon tuhoutumisen. Kentän tilanteesta infotaan HyviGolfin tiedotus WhatsApp-ryhmissä.
Kentän ollessa aamulla jäässä, kaikki lähtöajat peruuntuvat siihen saakka kunnes kenttä on jälleen sulanut.
Kauden alkaessa on erittäin tärkeää korjata kaikki lyönti- ja alastulojäljet väylillä ja viheriöillä. Keväällä korjaamattomien alastulojälkien korjaantuminen voi kestää yli kuukauden. Korjaa siis kaikki löytämäsi jäljet esimerkiksi griineiltä.