Oona Nousiainen ja Markku Antinkoski Hyvigolfin mestareiksi

Viikonloppuna ratkottiin Hyvigolfin seuramestaruudet. Miesten A-sarja pelattiin kolmen kierroksen kilpailuna, naiset ja miesten B-sarja, jossa tasoitusraja oli yli 9.5, pelasivat kahden kierroksen kilpailun ja juniorit yhden kierroksen kilpailun

Naisten sarjassa voittoon pelasi Oona Nousiainen, Oonan kierrostulokset olivat 87 ja 79 lyöntiä ja yhteistulos 166 lyöntiä, Toiseksi tulleen Kiia Levanderin yhteistulos oli 176 lyöntiä ja kolmanneksi pelasi kilpailua ensimmäisen kierroksen jälkeen johtanut Milla Honka, Millan yhteistulos 180 lyöntiä. Oona Nousiainen voitti aiemmin tänä kesänä 14-vuotiaiden SM-kultaa.

Miehet aloittivat kolmen kierroksen kilpailunsa jo perjantaina ja lauantain jälkeen 30 parasta jatkoi sunnuntain finaalikierrokselle. Ennen finaalikierrosta Markku Antinkoski johti kilpailua tuloksella 148 ja hänen takana oli kahden lyönnin päässä kolmikko Janne Linnermo, Aksu Huupponen ja Harri Andersson.

Sunnuntaina Markku Antinkoski ja Ville Miettinen pelasivat molemmat tuloksen 71, joka on yhden alle kentän ihannetuloksen, näin Antinkoski voitti seuramestaruuden tuloksella 219, toiseksi nousi Ville Miettinen tuloksella 223 lyönti ja kolmas oli Harri Andersson 226 lyönnillä.

Juniorimestaruuden voitti selvällä erolla muihin Aksu Huupponen hienolla tuloksella 74 lyöntiä, toinen oli Oona Nousiainen 87 lyönnillä, kolmanneksi sijoittui Kaisa Sauren 99 lyönnillä.

Miesten B-sarjan kahden kierroksen kilpailussa käytiin voittajan takana tiukka kilpailu. Aleksi Suni voitti kilpailun selvällä erolla seuraaviin, Aleksin tulos oli 165 lyöntiä. Hänen takana neljän lyönnin päässä oli kolme pelaajaa ja heidän sijoituksensa määritti parempi toinen kierros. Toiseksi sijoittui Jari Torkkel ja kolmanneksi Martti Raunio, heidän tulos siis 169 lyöntiä.






Miesten A-sarjan kärkikolmikko.

Miesten B-sarjan kärkijoukko.

Naisten kärkikolmikko.