Hyvinkään senioreille kaupunkiottelun voitto

35. Hyvinkään ja Hämeenlinnan välinen senioreiden kaupunkiottelu pelattiin Hyvinkäällä 28.6.2024 varsin paahtavassa hellesäässä.

Kaupunkiottelua on pelattu vuodesta 1990 alkaen, ensin Aulangon Golfin ja Hyvinkää Golfin välillä. Tawast Golf on tullut mukaan 1996 ja Kytäjä Golf 2012. Ottelun pelimuotona on tasotuksellinen lyöntipeli ottelu käydään 16 jäsenisin joukkuein. Lopputuloksiin lasketaan kahdeksan parasta tulosta per kaupunki, kuitenkin niin, että mukana on vähintään kahden naisen tulos.

Tällä kertaa kisassa parhaan tuloksen pelasi Hämeenlinnan Sisko Partanen (66) ja Hyvinkääläisistä paras oli Jyri Mannila (68).
Lisäksi palkittiin lähimmäs lippua väylällä 1 Johanna Suoranta ja väylällä 14 Minna Keski-Kastari.

Aiempien kaupunkiotteluiden voitot olivat Hämeenlinnan eduksi 18 - 16. Tällä kertaa ottelun voitto jäi Hyvinkäälle tuloksella 567 - 584. Hyvinkään joukkueessa peräti viisi pelaajaa pelasi alle tasotuksensa, Jyri Mannila, Ulla Välisaari, Minna Keski-Kastari, Jarkko Pesonen ja Kauko Heini. Lisäksi kisan tuloksiin laskettiin Hannu Pullisen, Maija Venäläisen ja Timo Pullin tulos.

Ensi vuonna ottelun järjestämisvastuussa on Aulangon Golf.