Palvelunumero
   0600 550 974
0,83 €/min + pvm/mpm
   toimisto@hyvigolf.fi

Medicin Man Open pelattiin lauantaina

Lauantaina 16.6 pelattiin Medicin Man Open, jossa oli jälleen teemana ”No Limits, no etiquette”. Kilpailu pelattiin erinomaisessa säässä ja hellelukemia hätyyteltiin. Pelaajat nauttivat täysin rinnoin aurinkoisesta päivästä ja peliseurasta kierroksien venyessä jonkin verran alustavasta aikataulusta. Kilpailuun lähti 102 pelaajaa eli 51 joukkuetta. Kisa pelattiin Scramblemuotoisena ja yksitoistaväyläisenä, siten että greeneillä lyötiin vuorotellen.

Väylällä seitsemän oli lähimmäs lippua -erikoiskisa. ”Ammattilaisista” lähimmäksi pääsi Timo Salonen ja aloittelijoista Tuomo Kokkinen.

Voittajapariksi nousi tuloksella 23 bogeypistettä Jari Saviaho ja Teemu Aalto, Matteus Lähdesmäen ja Olli Penttilän ollessa toisena tuloksella 22. Kolmas sija meni Petteri Paakkalalle ja Toni Poikselälle 21 bogeypisteellä. Palkinnoille ylsivät vielä Juhani Paasonen ja Johanna Paasonen samalla tuloksella 21, mutta isommalla slopella. Viidennen sijan nappasi pari Tomi Matikainen ja Jouni Tsutsunen myöskin samalla tuloksella 21, edelleen isommalla slopella.

Palkinnot jaettiin illalla ravintola Medicin Manissa, johon oli löytänyt tiensä suuri osa pelaajista. Elävän musiikin tahdittama ilta jatkui iloisesti seuraavan vuorokauden puolelle.          

Kuvia löytyy Hyvigolfin kuvagalleriasta -> https://hyvigolf.kuvat.fi

 

 DSC 6417small

Kilpailut ja tapahtumat

Kaikki kilpailut ja tapahtumat

kenttaesittely

Tarvittaessa tavoitat meidät:
Palvelunumero

0600 550 974
0,83 €/min + pvm/mpm
toimisto@hyvigolf.fi

everybody 1 2018

Lataa uusin lehti klikkaamalla kuvaa.

 

hyg sponsorit finpremium 270
hyg sponsorit golfcenter 270
hyg sponsorit 08
LogoRexel Blue CMYK
hyg sponsorit estrella 270
hyg sponsorit 05
hyg sponsorit 09
hyg sponsorit 01
hyg sponsorit 10
hyg sponsorit 04
hyg sponsorit rantalainen 270
hyg sponsorit 13
hyg sponsorit 11
hyg sponsorit 17
hyg sponsorit 06
hyg sponsorit rta 270
hyg sponsorit 14
hyg sponsorit 09
hyg sponsorit 09
hyg sponsorit kiinteistomaailma
hyg sponsorit tuplawoltti 270
hyg sponsorit akasten 270
hyg sponsorit noblessa 270
hyg sponsorit samu vilkman 270
hyg sponsorit jatke 270
hyg sponsorit efima 270
hyg sponsorit scandic 270
hyg sponsorit medicin man 270
hyg sponsorit rkl 270
hyg sponsorit papula 270
hyg sponsorit quattro 270
hyg sponsorit vallila 270
hyg sponsorit selkaklinikka 270